Klassisen rokin ABC: Liveä jokaiseen hyllyyn, osa 1

Seuraa pikkuriikkinen mutta massiivinen rockhistoriikkinen tiedotus: Luvassa on katsaus rokin menneisiin vuosikymmeniin. Luvassa on nimittäin tietoa livealbumeista. Luvassa on tietoa klassisen rokin merkkiteoksista, joita ei ole mitenkään rankattu järjestykseen, kyseessä on vain levyarvosteluja äärimmäisen herkkähipiäisessä ja myös toimittajalle ominaisessa, kaikkitietävän neron onnesta soikeassa tunnetilassa arvioituna. Luvassa ei ole vain nikkaritietoa, en aio paneutua livealbumien historiaan sen kummemmin, vaan kerron mitä tuleman pitää jos ostat jonkun näistä albumeista. Tai lataat, laillisesti tietysti. Näitä uskaltaa silti suositella jokaiselle vähänkään avoimen mielen omaavalle musiikinkuuntelijalle. Kai sinulla on jo joku näistä hyllyssäsi?

Livealbumien ja etenkin bootleggien taso heilahtelee reippaasti eikä aina tiedä mitä tuleman pitää. Pitääkö soundin olla täydellinen vai rosoinen? Joitain vanhoja klassikoita olisi toivonut hiottavan enemmänkin, tai bändien livekuntoa. Aerosmithin vanha "Live Bootleg" tehtiin hiukan liian myöhään, sillä bändi ehti keretä suosionsa silloiselle huipulle ja vähän ylikin, mutta humpsahti sitten jo sellaiseen kokaiini- ja bilekierteeseen että kyseisellä levyllä, sen hyvästä tasosta huolimatta, se kuullaan. Jotkut levyt ovat jopa ronskisti ylidubattuja, mutta palataan siihen itse arvosteluissa.

Jotkut klassisen rokin suuruudet, kuten Van Halen alkuperäisen solistinsa aikana, eivät kerenneet julkaista yhtään virallista livelevyä. On olemassa lukuisia korkealaatuisia videoitakin, etenkin Oaklandissa '81 kuvattu setti, josta julkaistiin bändin pari videotakin, mutta viralliseen julkaisuun ei kerennut yhtään, ja seuraavat 20 veljekset Van Halen ovat istuneet nauhakirstun päällä päästämättä mitään ulos vaikka rahantulo olisi tolkuton.

Nirvanan "Unplugged"-taltiointia, huolimatta siitä että se on epäilemättä kaikkien aikojen katsotuin akustinen taltiointi, ei ole myöskään julkaistu DVD-muodossa, kiitos Courtney Loven, tuon lähes Sharon Osbournen tasoisen "hyvän" ihmisen. Levyllähän kyseinen taltiointi löytyy, mutta aion ottaa Unplugged-keikkoihin katsauksen toisella kertaa. Nyt keskitytään asenteeseen...ja aiempien vuosikymmenien klassikoihin. Aloitetaan nuorimmista…eli tiukimmista!


AC/DC: If You Want Blood...You've Got It
(Julkaisu-/äänitysvuosi: 1978)

Skotlannissa Powerage-kiertueen aikana nauhoitettu Bon Scott-vetoinen AC/DC-veturi sisältää tällä levyllä vain kymmenen kappaletta, mutta tasoltaan se kilpailee tiukimpien livealbumien kanssa todella ansiokkaasti. Itseasiassa kyseisessä konsertissa soitettiin 40 minuuttia enemmänkin materiaalia, mutta toistaiseksi koko konsertteja ei ole vieläkään julkaistu virallisena äänitteenä. Sitä odotellessa on silti paikallaan nauttia aussibändin ensimmäisen solistin aikaisista helmistä kuten "Problem child", "Let there be Rock" ja "Whole Lotta Rosie". Äärettömän kova taltiointi alusta loppuun. Lätkänpelaajien ja voimailijoiden musiikkia alusta loppuun. Pitäisikö minun todistaa tämä jotenkin? Älä soita tätä ollessasi treffeillä naisen kanssa...mutta ennen lähtöäsi hänen luokseen, ehdottomasti.

Lisähuomiona huikea kansi jossa kitara on lävistänyt koko Angus Youngin ylävartalon.

Black Sabbath: Past Lives
(Julkaisuvuosi 2002, tallennusvuodet 1970, 1973, 1975)

Vihdoinkin vuonna 2002 julkaistu "kovimman" Ozzy-ajan livelevy on upea otos alkuperäistä Black Sabbathia tiukimmillaan. Tuplalevyn ensimmäinen puolisko koostuu "Live at Last"-nimellä aiemmin tunnetusta kiekosta, ja toinen bootlegeistä kootuista livetallenteista, alun perin televisiolle ja radiolle äänitettyjä sellaisia. Vaikka Sabbath on keikkaillut vielä 2000-luvullakin, on Ozzyn ääni, ja etenkin Bill Wardin rummutus tässä ihan omaa luokkaansa verrattuna nykyiseen. Myös Sabbath ajautui 70-luvun loppupuolella viihdeputkeen, levyjen taso lässähti täysin ja lopulta solisti vaihtui. Näistä lähes 30 vuotta myöhemmin virallisesti julkaistuista äänitteistä mitään noista ongelmista ei kuule mitään, vaan hevimusiikin kuninkaat ovat julistamassa pimeintä kirkkautta maailmassa ihanassa raskaan soiton ja korkean, kevyen laulannan symbioosissa jota kukaan ei tule koskaan toistamaan samalla tavalla, sillä on vain yksi alkuperäinen Black Sabbath, yksi Ozzy ja kuusi upeaa levyä, joiden joistakin parhaista paloista on kuultavissa tämä tiukka, synkkä katsaus raskaan musiikin juurille.

The Who: Live At Leeds
(Julkaisu-/äänitysvuosi 1970)

Älä usko kaikkea mitä kuulet! Woodstockin kuuluisa festivaali anna rehellistä kuvaa siitä miten kova livebändi The Who oli kuuluisa live-esityksistään, muttei pelkästään siksi että heillä oli tapana hajoittaa kitaransa keikan jälkeen. Ei, kyseessä oli bändi joka jätetään jatkuvasti arvosteluissa Beatlesien ja muiden sen ajan brittisuuruuksien taakse, vaikka itse asiassa kyseessä oli monipuoliseen, mutta eniten tiukkaan rokkiin tukeutuva äärimmäisen lahjakas nelikko. Keith Moon, mies osasi muutakin kuin ryypätä ja ajaa limusiinilla uima-altaaseen. Kuunnelkaa noita ”fillejä” kappaleiden rummutuksissa, ei voida miestä syyttää ainakaan tylsyydestä! Jo hän teki yksin bändistä äärimmäisen mielenkiintoisen kuunnella. Pete Townsendin riffit – kopioiko Angus Youngkin lopulta vain Townsendiä? Raspikurkku Daltrey, ja lahjakas Entwistle. The Beatles onnistui ehkä tekemään enemmän hittejä kuin tämä bändi, mutta jos livetasolla vertaa se ei päässyt lähellekään sitä mitä The Who esitti. Ja ”Live At Leeds” tehtiin jo ennen heidän parasta levyään ”Who’s Next”!

Niin ja se kuolematon lause…”Hope I die before I get old”

Queen: Live Killers
(Julkaisu-/äänitysvuosi 1979)

”Live Killers” oli The Queenin senaikainen ”vastaisku” piratismille. Levy julkaistiin keskelle vellovaa ja leviävää bootleg-tulvaa eräänlaiseksi kilpailuvaltiksi. Levy sai jostain syystä aika ristiriitaisen vastaanoton senaikaisilta levyarvostelijoilta, mutta levyä kuunnellessa on vaikea ymmärtää miksi. Bändi oli juuri tavallaan noussut siihen uskomattomaan, huikeaan eliittiryhmään ja tasolle jossa se sitten pysyi Freddie Mercuryn kuolemaan asti. Bändi julkaisi myöhemmin myös kovatasoisen ”Live Magic”-levyn, mutta kyllä tämä on nimenomaan sitä tiukinta Queenia parhaimmillaan, juuri ”The Game”-levyn jälkeiseltä ajalta. Settilista tuplalla on erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä kovimpia tykityksiä ja joitain harvinaisempia, myös niitä ”rock-oopperamaisempia” klassikoita, ja mm. noina aikoina soittoon kuulunut nopeatempoinen versio ”We will rock you”-biisistä. Toimii muuten paremmin kuin se hidas, tunnetumpi versio. Olet sitten äärimmäisen innostunut Queenista tai et, tämä on se levy tältä bändiltä joka pitää ainakin omistaa.

”You buggers can sing better than I do!”

*****

Lisää Live-kolumnien osassa 2!

8.5.07 Golden AWe
Tähtitoimittaja
DK-News


Tänne voit laittaa kommenttia ja keskustelua aiheesta!