Kevät toi lenkkeilijän

Niin itselläni on ollut tapana juosta usein ympäri vuodenkin. Mahdollisuuksien mukaan ulkona tai sisällä, mutta sairastelut ovat johtaneet siihen, että viimeinen 11kk on ollut aika minimijuoksentelua. Niinpä minun tapauksessani kevät toi vasta lenkkeilijän. Niin monella muullakin on näyttänyt käyneen, kun tuolla ulkona on selvästi liikehtiminen vilkastunut. Oli miten oli. Juoksulenkki keväällä tai vaikkapa jouluaattona niin tässä on nyt mesta raportointiin.

Itse olen siis tervehtynyt sen verran, että pari lenkkiä on jo tehty. Tänään oli varmaan eka kerta, kun ei kessiinkään alkanut sattumaan. Tosin menin äärettömän hiljaa. Ja se johtui siitä, että olin yhden mimmin kanssa lenkillä. Ja heti aluksi sanon, että I did not have sexual relationship with that woman. Kävin ainoastaan lenkillä ja tämän jälkeen eli tuossa n. klo 13 nautin hänen tekemästään aamiaisesta. Se oli jonkinlainen tortilla, minkä teki. Ei tortilla española, vaan perunoiden sijaan siellä oli jotain vihreätä ja mitä lienee kehissä. Ihan ok. En ole asiantuntija, koska en itse osaa tehdä mitään kananmunista.

Reilu tunnin lenkki tuli heitettyä. Aluksi vitutti suorastaan. Mimmi kehunut sitä kuinka urheilullinen ja kondiksessa on ja silti olin havaitsevinani puuskutusta ja lisäksi hän halusi aika-ajoin kävellä esim. ylämäessä. Ajattelin, että käy niin, että tehdään joku lyhyt lenkki, josta en saa mitään irti. No meininki parani ja lenkille tuli ihan sellainen minimimitta kyllä mitä tulee hyväksyttävyyteen. Toki se oli todella hidasta, mutta ei se mitään. Peekoota. Herää vain kysymys, että missä kondiksessa sitten ne naiset ovat, jotka eivät treenaa. Naisilla on kyllä paljon opettelemista harjoittelun suhteen. Niinhän kävi sille ultramatkajannullekin Saharassa. Piti vetää reissu läpi 2 vuorokaudessa, mutta muijalle tuli mukamas jalkaongelmia niin juoksivat matkaa 6 päivää.

Täytyy sanoa, että sinänsä miellyttävää hitaissa lenkeissä, jos joku on siinä messissä. Voi jauhaa ja se on ihan hauska juttu. Kovemmassa treenissähän on tärkeätä olla yksin, jotta keskittyy vain sykkeeseen, juoksunopeuteen jne. Ja jossain vaiheessahan koko muu maailma unohtuu, mutta tollaisessa jolkottelussa toi on ihan hyvä. Mutta tosiaan vakuutan, että jos joku näkee minut mukamas jonkun naisen kanssa lenkillä niin siinä ei ole mitään suhdetta todellakaan.

Mahdollisesti kokeilen myös juoksu+uinti-kombinaatiota jossain vaiheessa. Olen nimittäin havainnut Mäkelänrinteessä, että siitä lähtee suht hyviä lenkkimaastoja. Eli saatan käydä joku aamu ensin esim. 45min lenkillä ja sitten uida joku 1000m päälle. Parkki on halpa hallilla. 1-3h 1e, sen jälk. 1e extraa per h. Eli 1-2 eurolla saa kaiken joka tapauksessa suoritettua mitä tulee siis pysäköintiin.

Joo rapakuntoisena pitää nyt nautiskella. Ei voi lähteä kevyyseen 5min/km kiskomiseen vaikkapa kolmenkympin päivälenkkejä. Nyt jalat väsyy jo ehkä kympistä.

scholl
DK-News

Täällä voit laittaa kommenttia ja keskustelua aiheesta!