- DK etusivu
- Päätoimittaja puhuu
- Kiekkokirjoitukset
- Musiikkijutut
- Muut kirjoitukset
- DK-tapahtumat
- DK:n historiaa
- Tärkeitä linkkejä
- Foorumit
Warettamisen lyhyt maailmanhistoria
80-luku - Commodore 64:n kulta-aikaa
80-luvun
lopulla jylläsi Commodore 64 pelimarkkinoilla ja kuten myös nykyään,
silloinkin kopioitiin pelejä kavereilta toisille. Warettaminen (jos
kukaan sitä siksi näki) oli niinkin helppoa kuin kasetin kopioiminen
tuplakasettidekillä tai kahta eri kasettinauhuria käyttäen.
Pelikasettien kopioiminen oli sillon ns maan tapa ja ns kaikki
Commodore 64 omistajat sitä harrastivat. Lähinnä sen takia että se oli
niin helppoa ja yksinkertaista. Eikä suurin osa todennäköisesti osannut
yhdistää tuota kasettikopiointia laittomuuksiin varsinkin kun
Commodoren pelejä oli todella huonosti saatavilla kaupoista. Commodore
64:sta seurannut Amiga ja sen diskettiasema vain nopeutti entisestään
kopiointia. Amigan diskettiiasema myös loi alun 80-luvun lopun ja
90-luvun alun diskettirallille.
90-luku - Diskettirallien ja purkkien aikakausi
Kävelin
koulun jälkeen kaverilleni laukussani kasa diskettejä johon oli
kopioituna Syndicate peli ARJ-pakkausohjelmalla. Peli oli kulkeutunut
käsiini kaverin kautta joka oli saanut sen kaveriltaan joka oli saanut
sen todennäköisesti jostakin purkista (=BBS kts. linkki http://fi.wikipedia.org/wiki/
BBS ) modeemilla hitaasti ladaten. Kukaan ei ikinä miettinyt että tässä
olisi jotain laitonta tai väärää. Kaikki sitä tekivät ja se oli maan
tapa. Toisaalla isän 486DX2 PC:seen ladattiin intohimolla kavereilta
saatuja ARJ:llä pakattuja Doomeja, NHL-pelejä ja toivottiin ettei
viimeisessä disketissä ole Data-erroria. Doom ja Doom2 muutti maailmaa,
unettomat yöt tuijottaen ensimmäisen kunnollisen FPS- (First person
shooter) peliä. Kaikki tämä tapahtui siten että joku oli ladannut
koneelleen pelin purkilla modeeminsa kautta hitaasti, sama peli levisi
koulun käytävillä kädestä toiseen korpuilla. Mikään ei maksanut mitään,
silti kukaan ei siihen puuttunut. Peliteollisuus menetti takuuvarmasti
miljoonia, mutta siihen aikaan pelejä tehtiin pelaamisen ja bisneksen
takia. Tänä päivänä taitaa olla toisinpäin.
Napster ja kazaa, ensimmäiset P2P-ohjelmat
Mediatekniikan
tunti alkoi joten avasin koneen, laitoin kuulokkeet kiinni sekä avasin
napsterin. Latasin pari suosikki biisiäni jotka tulivat koulun
huippunopean verkon avulla parissa sekunnissa ja rupesin kuuntelemaan
musiikkia samalla kun tein kurssiprojektia. Tunnin jälkeen menin
tietokoneluokkaan siirrettävän kovalevyni kanssa ja latailin
kovalevylle pari Star Trek Enterprisen jakson erinomaisellalaadulla
koulun serveriltä jonne jaksot "ilmestyivät" aina esityspäivän
jälkeisenä aamuna. Kotona odottaisi oma tietokone KaZaa kokoajan
päällä. Kun sanon että kokoajan niin myös tarkoitan kokoajan. Nukuin
samassa samassa huoneessa tietokoneen kanssa joka oli päällä 24/7 mutta
koska kone piti liikaa ääntä jouduin pitämään korvatulppia korvissa
nukkuessani. Toki en saanut kunnolla nukuttua tulpat korvissa ja koulu
kärsi unenpuutteesta
mutta mitä sitä ei tekisi warettamisen eteen.
Emule - uusi tapa ladata tiedostoja
Olin
itse myöhäisherännäinen eMulen suhteen. eMule oli nimensä mukaan
todella hidas mutta hitaudestaan huolimatta siinä oli yksi hyvä
ominaisuus jonka takia sitä vieläkin käytetään yleisesti. eMule oli ja
on erittäin varma lataaja, siirtovirheitä ei juurikaan esiintynyt ja
KaZaan lukuisat virukset loistivat poissaolollaan sillä harva jakoi
tiedostoja missä oli viruksia. Toki EXEtiedostoa en vielä tänäkään
päivänä lataisi P2P-verkosta. Finreactor muutti omalta osaltani kaiken
sillä sieltä vasta löysin sellaista P2P-tietoutta josta olin jäänyt
paitsi vuosien ajan. Finreactor tarjosi tietouden lisäksi myös
elintärkeitä eMule-linkkejä joiden avulla pystyi lataamaan hyväksi
havaittuja julkaisuja. Finreactor oli Suomen johtava eMule-sivusto ja
monen aloittelevan warettajan tietouden lähde. Sen tunnettavuus kävi
myös sen kohtaloksi sillä joulukuussa 2004 se ratsattiin KRP:n
toimesta. Tämä tosin johtui suurelta osin finreactorin
bittorrent-trackerista jossa oli jaettu laittomasti tiedostoja. Moni
suomalainen eMule-sivusto ja Bittorrent-trackeri sulki ovensa tämän
ratsian jälkeen.
Bittorrent - kaistan täydeltä tiedostoja
Kello
on 5 yöllä ja odotan että jenkeissä TV-sarja Lostin uusin jakso tulisi
privaatti trackerille (=sivu josta voi ladata esim tv-sarjoja) jakoon.
Pari minuuttia pretimen (=aika jolloin jakson julkaisija julkaisee
jakson nettiin) jälkeen ilmestyy Lostin uusin jakso scene
painotteiselle trackerille ja RSS feed lataaja (=automaattinen
latausjärjestelmä) laittaa jakson lataukseen.
Onneksi julkaisijalla
on oma serveri joka lähettää Lostia 100 MB/s vauhdilla joten saan
latauksen valmiiksi minimiajassa. Koko latauksen ajan kaistankäyttö
näyttäisi olevan 100%:ssa. Latauksen päätettyä poistan torrentin ja
julkaisen uuden Lostin jakson suomalaiselle privaatti (=Bittorrent
serveri jolle pääsee vain inviten eli kutsun avulla) trackerille tunnin
sisällä siitä kun Lost on tullut jenkeissä televisiosta itärannikolla.
Tunteja ennen kuin jakso tulee edes kaliforniassa televisiosta. Ikävä
kyllä rationi laskee tämän myötä ko. scene-trackerilla joten pyydän
kaveriani jolla on oma serveri 100/100 yhteyden päässä nostamaan
ratiotani (=latauksen ja lähetyksen suhde) parilla kymmenellä gigalla.
Tähän ei mene kuin alle tunti jonka jälkeen rationi on kunnolla plussan
puolella joten voin ladata jonkun hyvän sarjan tuotanko-kauden
kokonaan. Poltan ko. sarjan DVD:lle sillä en jaksa odottaa että joku
tekisi custom-DVD:n suomitekstein tästä sarjasta. DVD:t ovat saksasta
halvalla tilattuja aihioita joita tilaan parin sadan kappaleen erissä.
Katson sarjan Divx-soittimestani englanninkielisen tekstein sillä
kielitaitoni on parantunut sen verran hyvin vuosien aikana kun olen
katsonut TV-sarjoja netin kautta. Toki suomenkieliset tekstinkin
ilmestyvät nettiin parissa viikossa, todella suosituista sarjoista jopa
päivässä. Parin päivän päästä
tulee Lostista ns custom-DVD (=DVD:ssä
itsetehdyt menut ja tekstitykset) jonka joku on vääntänyt HD-tasoisista
tiedostoista. Lataan ja poltan tämän customin itselleni ja parille
kaverilleni jotka tarjoavat hyvitykseksi pari kaljaa baarissa. Ikävä
kyllä unirytmini on täysin sekaisin ja sosiaalinen elämäni pyörii vain
ja ainoastaan internetin ja tietokoneen välityksellä.
Mutta se on pieni hinta siitä että saan katsottua tv-sarjat jenkkilän tahtiin.
Tinke-80
DK-News
Täällä voit laittaa kommenttia ja keskustelua aiheesta!